Lainaa.com

Yleinen

Convulse Euroopankiertueella 1-10.11

30.10.2013, convulse

Kirjoittelen tähän blogiin hieman tulevan Convulse-kiertueen taustoja ja suunnitelmaa siitä, miten kiertueen pitäisi edetä. Jälkikäteen voi sitten kirjoitella miten ne asiat oikeasti meni.

Lähtö kuuden keikan minirundille on perjantaina 1.11, jolloin lennämme Pariisiin. Tapaamme kiertuekollega Disman Amerikasta Charles De Gaullen lentokellä klo 11.30. Kentällä odottaa myös Hollannista vuokratut kaksi vania, backline ja Disman autokuski. Edessä on ”Do it yourself”-kiertue, kolme keikkaa Italiassa, kolme Ranskassa ja muutama tuhat kilometriä ajoa vanilla. Päätimme ajaa itse kiertueen. Säästyi siinäkin 1000 €. Keikkaliksat ovat kuitenkin sitä tasoa, että niillä kustantaa nipinnapin vanivuokrat, backlinet, bensat ja yöpymiset. Käyttörahat täytyykin tienata sitten paita- ja sälämyynnillä. Että rakkaudesta rahaan näitä hommia tehdään, niin kuin aina ennenkin.

Taustoja..

Kiertueen suunnittelu alkoi jo tammikuussa, kun Disman kitaristi Daryl Kahan otti yhteyttä ja ehdotti yhteisrundia marraskuussa. Homma alkoi kiinnostaa ja alkuun rundin järkkääminen oli meksikolaisen promoottorin harteilla. Kun mitään ei tapahtunut pariin kuukauteen, oli aika metsästää uusi promoottori järkkäämään keikat. Messiin pomppasi ranskalainen ”luotettava” toimija. Neljän kuukauden hiillostamisen jälkeen saldona oli 0 myytyä keikkaa. No niin..mentiin jo heinäkuuta, kiertueen pitäisi olla marraskuussa ja yhtäkään keikkaa ei oltu myyty. Aika potkia ranskanpullaa perseelle. Kaiken sotkun keskellä demottelimme paluulevyn biisejä ja valmistauduimme elokuun kestäviin uuden albumin studiosessioihin. Tässä vaiheessa Disman Daryl otti keikkojen järjestämisen harteilleen. Heti alkoi tapahtua. Iso festarikeikka Ranskan Wolfthrone-festareille, klubikeikkaa Parisiin, Roomaan jne. Lopullisen muodon kiertueohjelma sai vasta syyskuun lopulla, kun viimeiset keikat saatiin varmistettua. Tässä vaiheessa varmistui myös bändin jäsenten lomat päivätöistä. Mitähän siinäkin olisi tehnyt, jos työnantaja olisi hylännyt  rumpalin loma-anomuksen? Tuuraaja rumpali kiertueelle, no ei helvetissä. Oma säätönsä oli myös lapsenhoidon järjestämisessä kiertueen ajaksi. Onneksi asioilla on tapana järjestyä. Alunperin ajattelimme kahden viikon kiertuetta, mutta oli hieman myöhäistä rutistaa kasaan promoottorisekoilujen jälkeen 15 keikkaa 2-3 kk ennen kiertueen alkua. Parempi kuitenkin minikiertue, kuin ei mitään.

Perjantaina 1.11 on siis edessä hyppy bändin kanssa vaniin ja ajohommia n. 800 km. Ensin koukataan lenkki Pariisin lähiössä ranskalaisen yhteyshenkilön kautta, johon levy-yhtiömme Svart Records on lähettänyt kiertueen merchandise-tavarat (paitoja, levyjä, patchia). Perjantaina ajamme kolonna-ajoa Italiaan Bresciaan, jossa tapaamme italialaisen promoottorin Angelon. Myöhäisilllan ohjelmana italialainen illanvietto suositussa perheravintolassa ja yöpyminen. Saas nähdä tuleeko pizzaa vai pastaa.

Lauantaina 2.11 tutustumme Angelon johdolla paikallisiin nähtävyyksiin ja päivemmällä matka jatkuu kohti Milanoa (n. 100 km ajoa). Milanossa on lauantai-iltana kiertueen ensimmäinen keikka Blue Rose Saloonissa, joka on samalla ”Evil Prevails”-albumin julkaisukeikka.  Lämppäreinä keikalla on Voids Of Vomit ja Presumed Dead. Yöpyminen Milanossa.

Sunnuntaiaamuna 3.11 lähdemme ajelemaan kohti Roomaa (n. 350 km). Roomassa keikka sunnuntai-iltana Closer Clubilla ja lämppärinä paikallinen Demonomancy.

Maanantaina 4.11 olisi tarkoitus herätä aikaisin, jotta ehditään tutustumaan edes hieman Rooman nähtävyyksiin. Iltapäivällä onkin edessä ajaminen Bolognaan (400 km), jossa keikka Freak Out-klubilla. Mukana soittamassa Lord Vicar ja Purple Hill Witch. Yöpyminen Bolognassa.

Tiistaina 5.11 on aikainen herätys ja ajoa Bresciaan (200 km), johon palautamme Italian promoottorin. Tästä matka jatkuu ”vapaapäivän” merkeissä kohti Ranskan alppeja ja Chamonixia. Ajoa kertyy vielä päivän päätteeksi 330 km. Tiistai-iltana ei ole keikkaa ja majoitus on varattu alppimajasta. Ehkä tässä välissä ehtii hieman hengähtää, nostaa punasolujen määrää ja katsella maisemia.

Lotraukseen ei kauheasti ole varaa, sillä keskiviikona 6.11 lähdemme ajamaan aikaisin kohti Rennesiä. Ajomatkaa miltei 1000 km ja siihen keikka perään. Miltähän tuntuu jokailtainen tuulimyllytys keikalla ja päivittäinen ajaminen nelikymppisen selässä ja niskassa? Rennesin keikka on Mondo Bizarro klubilla ja mukana Cadaveric Fumes. Yöpyminen Rennesissä.

Torstaina 7.11 matka jatkuu kohti Pariisia ja ajoa on edessä 350 km. Illalla on keikka pariisissa Le Klubilla. Mukana illan menossa myös Obliteration ja Degial, joiden mukana kiertää tanskalaista Killtown bookingia pyörittävä Daniel. Täytyykin nykäistä herraa hihasta ja kysellä Saksan kiertueen perään. Olisi hienoa päästä keväämmällä tsekkaamaan Ruhrin alueen keikkamestat.

Pariisissa on yhteensä kaksi keikkaa ja ilmeisesti tälle klubikeikallekin on tilausta, sillä Pariisin pääkeikka Wolfthrone-festareilla on loppuunmyyty. Pariisissa viihdytään kolme päivää ja luksuksena majoitus koko ajalle samassa hotellissa.

Perjantaina 8.11 on vapaapäivä ja Convulse-leirissä on suunnitelmissa matkustaa 200 km junalla katsomaan Normandian maihinnousun mestoja, kun kerran näin lähellä ollaan D-Dayn tapahtumapaikkoja.

Lauantaina 9.11 onkin kiertueen isoin keikka Pariisissa Wolfthrone-festareilla. Festarit kestävät pari päivää ja lauantaina tulee myös tsekattua toinen suomalainen death metal-pioneeri, sillä Demigod heittää keikan samoilla festareilla. Täytyypä käydä moikkaamassa Lindenin Esaa, jonka kanssa tuli treidailtua demokasetteja ja kirjoiteltua kirjeitä jo 1990. Kyllä.. kirjeitä, niihin joihin tarvitsi kynää ja paperia.

Sunnuntaina 10.11 onkin sitten kotiinpaluu puolenpäivän aikoihin. Vanin ja backlinen palautus tapahtuu lentokentällä ja siitä sitten lentokoneeseen ja kohti Suomea. Maanantaina voisikin päivitellä kiertueen antia sekä ottaa kiitokset vastaan tuliaisista ja rähjäisestä olemuksesta. Isi kävi vähän soittamassa.

Rami Jämsä & Convulse


Yksi vastaus

  1. convulse sanoo:

    Onhan noi kilometrit aika kunnianhimoisia suhteutettuna aikaan. Pitää vaan jaksaa painaa..nuoriahan tässä onneksi ollaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *